Näöstä huolehtiminen on vaivatonta, mutta sen muistaa usein vasta silloin, jos silmien terveys alkaa reistailla.
Terveellinen elämä kunniaan
Silmien hyvinvointi rakentuu tasapainoisista elintavoista. Säihkysilmien ruokavalio sisältää muun muassa A-vitamiinirikkaita hedelmiä ja kasviksia, kananmunia, pähkinöitä, rasvaista kalaa ja täysjyväviljoja. Riittävä uni antaa silmien levätä, ja nestetasapainosta huolehtiminen voi vähentää niiden kuivumista.
Aktiivisilla liikkujilla on pienempi riski sairastua silmänpohjan ikärappeumaan, ja liikunta auttaa silmien kannalta tärkeässä painonhallinnassa. Ylipaino muun muassa nopeuttaa kaihin etenemistä ja kasvattaa riskiä sairastua silmänpohjan ikärappeumaan. Ylipaino on lisäksi yhteydessä esimerkiksi diabetekseen ja sitä kautta diabeettiseen retinopatiaan. Silmien hyvinvointi ja tupakointi eivät kuulu yhteen, sillä sauhutteleminen on vahingollista silmien verisuonille ja lisää sekin silmänpohjan ikärappeuman ja kaihin riskiä.
Huolehdi riittävästä silmähygieniasta
Koske silmiin ainoastaan puhtailla käsillä, jotta niihin ei pääse tulehduksia aiheuttavia bakteereja. Hygienia on erityisen tärkeää piilolinssien käyttäjälle, sillä bakteerit voivat päätyä likaisista sormista silmän ja linssin väliin muhimaan. Piilolinssien kanssa tulee muistaa tietyt varotoimet myös uimassa ja saunassa.
Suojaa silmät UV-säteiltä ja roskilta
Silmien varjeleminen auringolta suojaa niitä harmaakaihilta, melanoomalta, silmänpohjan ikärappeumalta ja silmänympärysihon palamiselta. Todella kirkkaat olosuhteet, joissa suojaamattomiin silmiin heijastuu paljon auringonvaloa, voivat aiheuttaa hetkittäistä lumisokeutta. Lumisokeus voi olla seurausta myös kirkkaasta hitsausliekistä, ja silmät voivat vaurioitua esimerkiksi remonttipuuhissa lentävistä roskista ja roiskeista. Suojalasit ovat ensisijaisen tärkeät riskiolosuhteissa.
Pidä taukoja ruutujen katselusta
Silmät väsyvät helposti joutuessaan tarkentamaan lähellä oleviin kohteisiin, kuten puhelimen, tabletin ja tietokoneen ruudulle. Lähelle keskittyneiden silmien lihakset ovat jännittyneet ja voivat pahimmillaan jäykistyä. Tällöin kauas tarkentaminen vaikeutuu. Pitkittynyt lähinäkötyöskentely aiheuttaa silmä- ja päänsärkyä- sekä niska-hartiaseudun kipuja. Älylaitteiden sininen valo voi lisäksi kuivattaa silmiä ja vaikeuttaa nukahtamista.
Silmien hyvinvointi ei kärsi, kun katseen nostaa välillä pois ruudusta ja tekee silmäjumppaa. 20-20-20-sääntö on näppärä: siirrä katse pois ruudusta 20 minuutin välein, keskity katsomaan 20 metrin päässä olevaa kohdetta 20 sekunnin ajan ja räpyttele silmiä 20 kertaa.
Stressinhallinnasta
Kevät tuo kaamosmasennuksen keskelle lupauksen tulevasta kesästä. Aamut ovat jo valoisia, ja toisinaan auringonsäteet lämmittävät poskea ihanasti. Vaikka kesän lomapuuhat alkavat pikkuhiljaa tulla mieleen, kevät on monissa työpaikoissa kiireellistä aikaa, ja kiire ja stressi tulevat helposti mukaan myös kotiin. Vapaa-aika kannattaakin hyödyntää itselle mieluisien ja stressiä vähentävien puuhien parissa. Oletko jo kokeillut näitä?
Illat ovat omia juttuja varten
Vielä ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, ettei vietä suurta osaa ajastaan ulkona. Vaikka pieni päivittäinen happihyppely on tärkeää, voi illat viettää vielä oman kodin syleilyssä ja omista jutuista nauttien. Suoratoistopalvelut tarjoavat suuren valikoiman mielenkiintoisia sarjoja ja elokuvia, mutta milloin olet viimeksi katsonut jonkin leffan televisiosta? Mainostauoilla on nostalgisia ominaisuuksia!
Yhteiset lautapelihetket perheen kanssa voivat myös auttaa unohtamaan arjen kiireen ja stressin hetkeksi, mutta pelihetki voi olla myös perheen aikuisen oma hetki. Uudet kasinot tarjoavat jännitystä parhaimmillaan koko illaksi, ja pelien joukosta löytyy varmasti suosikkipeli jokaiselle. Hyvällä nettikasinolla aika vierähtää kuin huomaamatta, eivätkä ajatukset varmasti karkaa työmaalle. Nettikasinoille on tarjolla runsaasti erilaisia rahanarvoisia bonuksia, jotka moninkertaistavat pelaajan voittomahdollisuudet ilman suurta rahallista panostusta. Parhaimmillaan kasinovoitot voi sitten hyödyntää kesäloman budjetissa, jolloin krooninen kevätstressi vähenee taatusti. Pelinautinnon voi kruunata vaikkapa kupillisella kahvia tai lasillisella punaviiniä. Myös esimerkiksi tumma suklaa vähentää todistetusti stressiä kohtuullisesti nautittuna.
Kevät tuo tullessaan lukuisia mahdollisuuksia
Nyt kun aamut ja illat alkavat olla valoisampia ja lämpimämpiä, yksi ehdottomasti parhaista tavoista lievittää stressiä on ulkoilla vähintään kerran päivässä. Tutkimusten mukaan jo viisitoista minuuttia kestävä metsässä oleskelu laskee sydämen sykettä ja verenpainetta sekä vähentää lihasjännitystä. Metsä on paikkana vähän niin kuin sauna: toisaalta toisin kuin saunassa, metsässä voi kyllä käyttää puhelinta, mutta yleensä niin ei vain tee mieli tehdä. Jopa suurimmista kaupungeista löytyy useita luontoalueita, joihin kaupungin kiire ja melu eivät ylety.
Ulkoillessa on hyvä muistaa, ettei tekemisellä aina tarvitse olla ennakkoon määriteltyä päämäärää. Nykyajan paineissa tämä usein unohtuu, sillä työelämässä on totuttu olemaan mahdollisimman nopeita ja tuottavia. Jos päämäärätön haahuilu ulkoilmassa tuntuu mahdottomalta ajatukselta, keväällä järjestetään myös paljon erilaisia tapahtumia. Esimerkiksi Lohjalla on tulossa useita ulkoilutapahtumia koko perheelle, ja myös teatterit vilkastuvat kesää kohti mentäessä. Viikonloppuisin vanhemmat saavat illasta aikaa itselleen, jos lapset ovat väsyneitä päivän ulkoilujen ja aktiviteettien myötä.
Ajatukset tulevassa kesässä – vai elääkö hetkessä?
Keväällä sosiaalinen media alkaa täyttyä terveellisten aterioiden ja treenien kuvista. Etenkin Suomessa, missä talvella ei tarvitse näyttää paljasta pintaa ja talven yli selviäminen saattaa joskus vaatia pienen rasvakerroksen hankkimista, keväällä aletaan usein herätellä toiveita kesäkunnosta. Jos kuulut siihen joukkoon, joka aloitti laihdutuskuurin tammikuun ensimmäisenä päivänä, saatat nyt olla kuuluisassa kyllästymisvaiheessa: takana on jo useampi kuukausi mielitekojen kieltämistä ja mahdollisesti hikoilua, mutta ennen bikinikelejä täytyisi jaksaa vielä vähintään yhtä kauan.
Kerron sinulle salaisuuden: terveellinen ruoka ja liikunta vähentävät stressiä ja parantavat hyvinvointia. Jos nämä perusasiat eivät ole kunnossa, muut stressin vähentämiseen tarkoitetut toimet eivät tuo pelastusta. Toisaalta terveelliset elämäntavat eivät tarkoita sitä, ettetkö voisi nauttia elämästä: esimerkiksi kaikki edellä mainitut keinot stressin selättämiseksi ja oman hyvinvoinnin parantamiseksi ovat sallittuja dieetistä huolimatta! Jos stressi yrittää kevään kynnyksellä ottaa vallan, kannattaa silloin esimerkiksi istua alas ja kirjoittaa paperille erilaisia asioita, jotka tuovat hyvää oloa juuri sinulle – olipa sitten kyseessä pelihetki nettikasinolla, saunominen, ajan viettäminen ystävien kanssa tai kaikki kolme yhtä aikaa!
Otteiden lähteet:
https://www.silmaasema.fi/artikkeli/silmien-hyvinvointi.html